Yksikään hyvä suunnitelma ei toteudu, elleivät ihmiset niitä toteuta. Jokaisen hyvän, toimivan ja tuloksellisen toimintatavan, järjestelmän ja hyvän käytännön takana on ihminen – työntekijä. Kuulen usein, että työturvallisuus ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi työpaikalla olla. Yrityksen johdossa pohditaan sitä, kuinka työntekijät saadaan enemmän sitoutettua työturvallisuuteen ja kuinka turvallisuuskulttuuria voitaisiin kehittää. Työpaikan turvallisuustyöryhmät tekevät hartiavoimin töitä, mutta siltikin suunnitelmat jäävät lopulta vain unohdetuiksi tiedostoiksi kovalevyn uumeniin tai tulosteiksi ilmoitustaululla. Sääntöjä tai ohjeistuksia ei noudateta, työpaikan käytännöt ovat lainvastaisia, tapaturmista ei ole otettu oppia ja esimies ei puutu työturvallisuuspuutteisiin. Miksi tosiaan? Mikä motivoi meitä, työntekijöitä, toimimaan turvallisesti?

Jokaisessa organisaatiossa on potentiaalia, jota ei ole syystä tai toisesta valjastettu käyttöön. Motivoi työntekijöitä – se on helppo sanoa mutta vaikeampi toteuttaa. Mitään viisastenkiveä ei ole löydettävissä. Ei ole yhtä ainoata kikkaa, jolla kaikki me olisimme taikaiskusta motivoituneita. Se taika, mikä iskee yhteen, ei puhuttele toista. Perin tyypillinen tapa lähestyä työntekijöiden motivointia on palkitseminen ja pelottelu. Työntekijöitä palkitaan perjantaipullolla siitä, että he tekevät tietyn määrän turvallisuushavaintoja ja heille tarjotaan bonuksia tapaturmattomista ajanjaksoista.  Mutta entä sitten jos tavoitteet eivät täytykään? Bonuksia ei luonnollisesti heru, perjantaipullo pitää ostaa itse ja mainekin on mennyttä. Nostan käteni virheen merkiksi. Minäkin olen syyllistynyt ainakin toiseen kardinaalivirheeseen urani aikana, nimittäin pelottelemalla oikeusjutulla ja kysymällä: ’Tahdotko Sinä olla syytetyn penkillä?’. Jos ainut tapa toimia on palkita ja pelotella, onko siis ihme, että totuus on aivan jotain muuta kuin miltä paperilla näyttää?

Kun käytetään perinteistä keppi ja porkkana –lähestymistapaa, työturvallisuudesta tulee tekemistä ja suorittamista (”have to”), vaikka meidän pitäisi pyrkiä motivoimaan työntekijöitä enemmän arvojen kautta (”want to”). Kun turvallisuustoimenpiteet ovat vain suorittamista, työntekijät tekevät asioita välttääkseen seurauksia, eivät aidosti auttaakseen yritystä saavuttamaan sen tavoitteita.

Eläimissä ja ihmisissä on paljon samaa. Esimerkiksi koiran kouluttaminen perustuu hyvin pitkälle motivointiajatukseen. Koiran motivaatiotekijät ovat kuitenkin erilaiset eri roduilla – ihan kuten ihmisilläkin. Toisia houkuttelee makupala, toisia kiva uusi lelu. Varmaa kuitenkin on, että kaikki olemme mielissämme isännän rapsutuksesta ja kehumisella on lajista riippumatta iso vaikutus. Jos unohdamme kuitenkin primitiivisen puolemme ja keskitymme ulkoisiin tekijöihin, voimme listata ainakin muutaman asian, jotka saattavat herätellä horroksessa uinuvaa turvallisuusmotivaatiotamme.

Turvallinen työpaikka on osoitus kypsyydestä. Yritys, joka tunnistaa ja tunnustaa turvallisuuden tärkeyden osoittaa olevansa osaava, luotettava kumppani ja tuottaa laadukasta palvelua. Kypsää organisaatiota ei kaada pienet, tai välttämättä suuretkaan, liiketoiminnan vastatuulet.

Turvallinen työpaikka on tuottava. On uhkarohkeaa väittää, että turvallisuus automaattisesti tarkoittaa tuottavuutta ja kassaan välitöntä lisävirtaa. Tosiasia kuitenkin on, että ilman turvallisuustoimenpiteitä on todennäköisempää, että organisaatiolle sattuu pahasti, jopa niin, että jalat pyyhkäistään alta. Huonosti hoidettu työturvallisuus organisaatiossa on kuin korttitalo, jonka yksi ainoa vastoinkäyminen saattaa kaataa hetkellä minä hyvänsä.

Turvallisuutta johdetaan. Oletko asioiden vai ihmisten johtaja? Työturvallisuuden toteutumisessa ei riitä, että kerrotaan kuinka asiat pitäisi tehdä, vaan johtajan täytyy toimia esimerkkinä. Työntekijöiden välinpitämättömyyden, ylimalkaisuuden ja sääntöjen noudattamisen laiminlyöntien taustalla piileviä syitä kannattaa ensimmäisenä lähteä etsimään peilistä. Jos yrityksen johto ei välitä, miksi alaisetkaan vaivautuisivat? Ja kyllä, aidon sitoutumisen kyllä huomaa.

Turvallisuus on kouluttamista. On tutkittu tosiasia, että harva taito tarttuu kertaoppimisella. Kouluttamisen korostaminen työturvallisuudessa ei ole vain käytäväpolitiikkaa, vaan sen hyödyistä on osoitettavissa ihan tutkimuksiakin. Oleellista tässäkin on kuitenkin säännöllisyys ja johdonmukaisuus. Kouluttaminen vain kouluttamisen vuoksi on seitkytluvun juttuja. Jokainen hyväkin turvallisuustoimenpide jää suutariksi, jos ainut asia mitä vaivaudutaan tekemään, on ilmoittaa asiasta intrassa. Harjoitteleminen, kouluttaminen ja asioista muistuttaminen on tarpeellista aika ajoin.

Turvallisuudesta innostutaan. Turvallisuustavoitteita tulee käsitellä ja kohdella samalla tavalla kuin esimerkiksi myyntitavoitteita. Olisi joskus kiva nähdä aitoa innostumista ja turvallisuustoimenpiteiden onnistumisien edessä tuulettamista. Kunpa kaikki se intohimo, kyynärpäätaktiikat pois lukien, jota käytämme myyntitavoitteiden saavuttamiseksi, kanavoitaisiin myös turvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi.

Motivaatio on mitä suuremmassa määrin eri osatekijöiden summa ja samalla tuskallista, yhtä ainoata oikeata reseptiikkaa kun motivointiin ei kuitenkaan ole olemassa. Mikäli eri motivaatiotekijöitä tai vaikuttamiskeinoja halutaan hallita, työntekijät on saatava samalle puolelle taistelemaan yhteisen asian puolesta. Turvallisuuskulttuuri rakennetaan yhdessä, sitä ei myydä markettien hyllyillä. Ilman yhteistyötä hyvätkin suunnitelmat ja miljoonahankintojen vaikutukset taipuvat jäämään vain pintatasolle.

Kuva Morguefile